Käytettävyystesti mittaa käytettävyyttä ja välittää käyttäjän ääntä

28.11.2010

Käytettävyystesti on tuotteen tai palvelun käytettävyyden kehittämiseen tarkoitettu menetelmä, jossa tuotetta tai palvelua testataan sen kohderyhmään kuuluvilla käyttäjillä. Tuloksena saadaan selville sekä järjestelmän käytettävyyteen että käyttökokemukseen liittyviä ongelmia sekä käytettävyyden asiantuntijoiden antamia ehdotuksia niiden kehittämiseksi. Käytettävyystesti kannattaa tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tuotekehitystä, sillä silloin muutosten toteuttaminen on nopeampaa ja halvempaa kuin valmiin tuotteen muuttaminen. Jo tuotekehitystyön varhaisen vaiheen suunnitelmia voi ja kannattaa testata: esimerkiksi paperiprototyyppien avulla saadaan käytettävyystestauksen hyödyt esiin.

Käytettävyystestin hyödyt

Käytettävyystestistä tuotteen tai palvelun kehittäjä saa suoraan loppukäyttäjiltä palautetta siitä, millaisia puutteita tuotteessa on ja mitä he toivoisivat siinä olevan. Tämä on arvokasta palautetta, sillä testikäyttäjillä on sellaista alakohtaista tuntemusta, jota esimerkiksi käytettävyysasiantuntijalla ei välttämättä ole. Lisäksi todellinen loppukäyttäjä on paras henkilö antamaan palautetta käyttökokemuksesta.

Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden tulla tarkkailemaan käytettävyystestejä laboratorioomme. Asiakkaat usein sanovat sen olevan erittäin silmiä avaava ja harvinaislaatuinen kokemus.

Käytettävyystesti pähkinänkuoressa

Käytettävyystestissä tuotteen tai palvelun käytettävyyteen liittyvät ongelmat pyritään löytämään testaamalla sitä käyttäjien kanssa.
  • Testikäyttäjälle annetaan testattavan järjestelmän käyttöön liittyviä testitehtäviä, jotka hän saa suorittaa haluamallaan tavalla omaan tahtiinsa.
  • Yleensä käyttäjää pyydetään ajattelemaan ääneen tehtävien suoritusten aikana, jotta käyttäjän toimenpiteiden tai toimettomuuden taustalla olevat syyt saataisiin selville.
  • Testitilanteen vetäjänä ja tarkkailijana toimii käytettävyysasiantuntija.
  • Käytettävyystestiin osallistuu tyypillisesti yksi testikäyttäjä kerrallaan, mutta erityisesti nuorilla käyttäjillä testattaessa paritestaus on yksilötestausta tehokkaampi menetelmä.

Olemme kehittäneet käytettävyystestausmenetelmän, joka mukautuu asiakkaan ketterään ohjelmistokehitysprosessiin.

Testihenkilöt

Käytettävyystestien testihenkilöiksi valitaan testattavan järjestelmän kohderyhmää mahdollisimman hyvin edustavia henkilöitä. Väärän kohderyhmän käyttäjillä testattaessa todellisessa käytössä ilmenevät ongelmat eivät tule esille.

Käyttäjätietokannassamme on tuhansia käyttäjiä, joiden joukosta pystymme monipuolisesti rekrytoimaan kaiken tyyppisten kohderyhmien testikäyttäjiä.

Testiympäristö

Käytettävyystestaus voidaan järjestää erilaisissa olosuhteissa, kuten käytettävyyslaboratoriossa, jos sellainen on saatavilla, mutta yhtä hyvin testiasetelman voi luoda testihenkilön tai testin vetäjän työpisteelle tai vaikkapa kotiin. Tärkeintä on, että testiympäristö muistuttaa mahdollisimman paljon tuotteen todellista käyttöympäristöä.

Toimitiloissamme Vilhonkadulla on kaksi modernia ja viihtyisää käytettävyyslaboratoriota, joista toisessa on yksisuuntainen peili laboratorion ja tarkkailuhuoneen välillä. Meillä on lisäksi kenttälaboratorio, jolla voimme testata tuotteita ja palveluita missä tahansa. Teemmekin vuosittain projekteja kentällä yli kymmenessä maassa ympäri maailmaa.

Asiakkaillamme on mahdollisuus seurata testejämme Internetin kautta välitetyn reaaliaikaisen videokuvan välityksellä missä tahansa päin maailmaa. Tämä tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tarkkailla käyttäjiä eri maista ja kulttuureista omalta tietokoneelta.

Lisätietoja Etnoteam Finlandin palveluista

Kommentit (0)

Ole ensimmäinen kommentoija!




"));